Haluatko tulla työskentelemään Mecapinnalle pinnoitusalan ammattilaisten joukkoon?

Mecapinta on metallien pintakäsittelyn yksi johtavista toimijoista Suomessa. Tehtaamme sijaitsee Nivalan teollisuuskylässä.

Lähetä meille avoin hakemus ja kerro siinä, miksi haluat tulla juuri meille töihin ja millaista osaamista sinä meille toisit.

Tänne oli hirveän helppo tulla. Minut otettiin uutena tosi lämpimästi vastaan.

Lauri Gummerus aloitti työt Mecapinnalla pinnoittajana syyskuussa 2019. Aluksi uusi työ ja uuteen porukkaan tuleminen jännitti, mutta jännittäminen osoittautui pian turhaksi. Laurin näkemys on, että pinnoittajan työssä pärjää, kun on oma-aloitteisuutta ja halu oppia.

Lue Laurin työntekijätarina

Lauri Gummerus aloitti työt Mecapinnalla syyskuussa 2019. Hän oli juuri lopettanut uransa ammattiurheilijana ja löytänyt tiensä Mecapinnalle vuokratyöfirman vinkistä. Haastattelussa käynnin jälkeen ei tarvinnut kauan odotella, kun hän sai kuulla saaneensa työpaikan.

Uusi työ ja uuteen porukkaan tuleminen jännitti, mutta turhaan. ”Tänne olikin hirveän helppo tulla. Minut otettiin uutena tosi lämpimästi vastaan.”

Lauri työskentelee pintakäsittelijänä sinkkilinjalla. Hänelle on tullut neljän vuoden aikana tutuksi myös muut pinnoituslinjat, kuten hopeointi, kuparointi, nikkelöinti ja tinaus. Pinnoittajan työssä työn päävaiheet ovat kappaleiden ripustaminen erilaisiin telineisiin, ohjelmointi ja lähettäminen linjalle. Pinnoituksen jälkeen kappaleet tarkistetaan, lasketaan ja pakataan. Prosessiin kuuluu koko ajan laadun seuraaminen.

Laurin mielestä työssä on parasta monipuolisuus. Uusien kappaleiden pinnoitustavan miettiminen on joskus mukavan haastavaa ja onnistunut lopputulos motivoi. Laadun seuraaminen on työssä tärkeässä roolissa ja jos jokin mietityttää, on aina helppo nykäistä vastuuhenkilöitä hihasta.

Työ on fyysistä, mutta virtaa riittää myös vapaa-ajan harrastuksiin. Torstaisin pelataan työporukan kanssa padelia ja Mecapinnan tarjoamaa E-passia tulee käytettyä muihin liikunta-aktiviteetteihin sekä hierontaan.

Mitä sanoisit henkilölle, joka miettii Mecapinnalle hakemista?

Rohkeasti vain paperia sisään! Oma-aloitteisuus palkitaan. Vaikka työssä käsitellään erikokoisia kappaleita, ei tarvitse olla punttimörkö. Tärkeintä on, että jaksaa olla jalkojen päällä ja on halu oppia ja kehittyä!

Odotamme hakemustasi!

Hae meille töihin lähettämällä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse janne.vahasoyrinki(at)mecapinta.fi tai soita 040 5409 408.